Alkuun moni asia oli tuurissaan, ja hyvä niin.
Kun oli tapahtumia, kiinnostus kasvoi.
Monet virheet tuli tehtyä, ja vieläpä moneen kertaan.
Pidin liian kovaa uisteluvauhtia. Sorrun siihen edelleen.
Tässä elektroniikka auttaa, luotain on hyvä apuväline nopeuden tarkkailuun.
Edelleen myötävirrassa tai myötätuulessa vauhti karkaa kuin varkain.
Paitsi ettei tule saalista, vieheet kolisee pohjaan.
Ja kuten perusasioista muistetaan, roskaisella vieheellä ei saa kalaa.
Jos joku ärsyttää, niin se kun huomaat hinanneesi roskaista viehettä ties kuinka kauan.
Vauhdista puheen ollen, taimen tykkää siitä.
Kesähelteellä kuhan uistelussa laiskuus on valttia. Mitä hitaammin, sitä paremmin.
Hätähousulle se tuottaa tuskaa, mutta tulokset puhukoon puolestaan.
Hauesta ei nyt tässä sen enempää, se kun käy vaikka tiskiharjaan.
Tässä kuvassa on Jyrängönkoski. Näyttää järveltä mutta melkoinen virta siinä on.
Kuten tuossa aiemmissa julkaisuissa kerroin, koskessa ja sen äärellä on oiva tilaisuus päästä vieheestään.
Pohjavirta, ja milloin mikäkin napatessaan vie syvänne vaaput hupsista vaan pohjaan, ja siellä lepää!
Siiman vapautuspituus on virtasoudussa maltillisempi kuin järvenselällä. Monestakin syystä.
Ensinnäkin hallinnan kannalta, liian pitkä siima jos mikä altistaa pohjaan jäämistä.
Toiseksi moottoriveneet voi viedä siiman. Olen ollut näkemässä kun kaverilta lähti siima samalla, kun ohiajanut moottorivene löi hanat kaakkoon.
Jos siitä hölmistyneestä ilmeestä olisi saanut videon, se olisi ollut hitti.
Homma meni kuin hidastetussa filmissä, ja lopuksi kuului ”pingg”.
Alkuun oli varusteetkin aika alkeelliset.
Ei ollut edes vapatelineitä. Ei niitä ollut talvisodankaan aikaan, nyt on!
Vapoja tuli pidettyä ihan vaan veneen pohjalla ja jotenkin jaloilla venkoilemalla ne pysyi paikallaan, jos pysyivät.
Vapatelineet nyt vaan rentouttaa sitä tekemistä.
Omalla mökilläkin kalastaminen tuli enemmän kuvioihin.
Kuvassa Heinolan Pääsinniemellä.
Myöhemmässä vaiheessa varustelussa on tapahtunut paljon, siitä myöhemmin lisää!
Lisää kommentti
Kommentit